Joulutarina Eu:ssa

täällä saavat belkkumiehet ja -naiset turista kaikista asioista

Valvoja: pelarusmaisteri

Vilske
Viestit: 3036
Liittynyt: 24 Heinä 2007, 19:16
Paikkakunta: Iitti

Joulutarina Eu:ssa

Viesti Kirjoittaja Vilske »

Kuva
Ja tapahtui niinä päivinä, että Euroopan Unioniosta kävi käsky, että kaikki
viisi vuotta täyttäneet nurmet oli lopetettava ja ylöskynnettävä, tai nurmea
on viljeltävä tuomiopäivään asti.
Tämä mahtikäsky oli ensimmäinen sekä älytön ja tapahtui jo vuonna 2010 ,
Vanhasen ollessa Suomen pääministerinä.
Ja kaikki nurmipeltojen omistajat saivat tiedon tästä jo 2014 marraskuussa,
internetin ihmeellisestä maailmasta.

Niin Köpi lähti Iitistä, Pate Vuolenkoskelta, konesuojiinsa hakemaan
aurakalustojaan, valmistuen tähän henkisesti ja taloudellisesti raskaaseen
toimenpiteeseen.
Ja sillä pellon laidalla oli hevosyrittäjiä laitumella vartioimassa yöllä
laumaansa.
Niin heidän edessään auran terän kirkkaus loisti heidän ympärillään, ja he
peljästyivät suuresti.
Mutta kyntäjät sanoivat heille: "Älkää peljätkö; sillä katso, minä ilmoitan
teille suuren ilon, joka on tuleva kaikelle korsirehujen käyttäjille:
Virkamiehet ministeriöstä ovat sanoneet, että mikään ei tule muuttumaan! Ja
kynnämme korkeintaan puolet ensi talven rehualastamme.
Ja yhtäkkiä oli kyntäjien kanssa suuri joukko tarkastajia Ely-keskuksesta ja
virkamiehia Mavi:sta, he ylistivät EU:ta ja sanoivat:
"Taas pääsemme pukemaan mallioppilaan viittaa päällemme, emmekä tule
antamaan suomalaiselle viljelijälle piiruakaan periksi.?

Ja kun kyntäjät olivat menneet tarkastajien luota koteihinsa, niin nämä
puhuivat toisillensa: "Nyt meiltä on viety viimeinenkin itsemääräämisoikeus
omiin peltoihimme ja ei taida pohjan perukoilta löytyä kolmea kyllin
viisasta miestä, kumoamaan tämän mielettömyyden."

Ja tämä tarina on valitettavasti totta? Hyvää joulua!

https://www.facebook.com/vilperi/posts/ ... nref=story" onclick="window.open(this.href);return false;
Jokapäivä työkaluna Belarus
505 1983
920S 2002
952GL 2003
"Belaruksen hallinta on helpointa siihen suuntaan mihin se on jo menossa"
Kerho facebookissa
Timukka
Viestit: 816
Liittynyt: 17 Helmi 2010, 08:41

Re: Joulutarina Eu:ssa

Viesti Kirjoittaja Timukka »

:( no voihan piru.
Pienviljelijä
Viestit: 907
Liittynyt: 15 Syys 2007, 14:42
Paikkakunta: Suomussalmi

Re: Joulutarina Eu:ssa

Viesti Kirjoittaja Pienviljelijä »

Hieno maisemakuva, Vilske! Mukavaa joulua kaikille.

toivoo pv
___________________________
Lupinki-korpitila/Хутор "Лупинки"
МТЗ-50
ДТ-75
ПТУ-5
КРН-2.1
Урал 6х6
ГАЗ-21 Волга
Timukka
Viestit: 816
Liittynyt: 17 Helmi 2010, 08:41

Re: Joulutarina Eu:ssa

Viesti Kirjoittaja Timukka »

Hyvää joulua minunkin puolesta :)
kronos
Viestit: 591
Liittynyt: 31 Heinä 2007, 20:39
Paikkakunta: kotka

Re: Joulutarina Eu:ssa

Viesti Kirjoittaja kronos »

:D Hyvää Joulua kaikille :D
Liitteet
WP_20141216_10_18_02_Pro.jpg
pellepeloton
Viestit: 14
Liittynyt: 19 Loka 2014, 21:08

Re: Joulutarina Eu:ssa

Viesti Kirjoittaja pellepeloton »

samoin tältä 8)
Vastaa Viestiin